Ilta-aihki

Maalattu Pyhätunturissa marraskuussa 2021.

Maalauksen koko 28,5 x 47,5 cm, kehystetty koko 45 x 65 cm

Maalattu akryyliguassilla 600 g:n akvarellipaperille

Teos on yksityiskokoelmassa.

 

Suuri aihkimänty kasvoi rakkakivikon keskellä, en voinut ymmärtää mistä sen juuret saivat maata ja voimaa. Yläpuolella oli pelkkää kalliota louhikkoa. Tuulinenkin sen kasvupaikka oli, puuvanhus oli vääntynyt vuosisatojen kuluessa vallisevien puhurien mukaan. Mutta vaikka elämä ei ollut antanut parhaita lähtökohtia, näytti silti siltä että, että tämä aihki hallitsi seutukuntaa. Alempana, jokea reunustavat kynttiläkuuset olivat kuin tämän puun alamaisia, ikään kuin aihkilla olisi niille vuosisatoja kestävä julistus meneillään. Puiden jatkaessa ikiaikaista ja verkkaista eloaan, juoksi niiden ohitse pieni porotokka, ja joki jatkoi mustana lipumistaan.